Viimeisin jäsentiedote kesä 2008
Kesän 2008 tapahtumat
 Liity jäseneksi

Ahjon kesätiedote 2008

 

 

Hyvä Ahjolainen !

 

Kesä on jo menoillaan ja kesäiset liikuntaharrastukset hyvässä vauhdissa. Yleisurheilukausi on saatu vauhtiin jo toukokuussa maastojuoksuin sekä koululaisten yu-päivän merkeissä. Kesällä 2008 tarjolla on myös palloilua ja suunnistusta. Ahjo järjestää myös heinäkuussa perinteisen Kesäillan Kympin - kiitokset Lennokkaille Leideille luottamuksesta! Yleisurheiluharjoituksia sekä iltakilpailuja on tarjolla kahdesti viikossa. Aikataulut täsmentyvät osallistujien toiveiden mukaan. Tänä kesänä urheilukoulua vetää Reetta Koskelainen. Lisätietoja toiminnastamme saat paikallislehden suratoimintapalstalta, jaostojen puheenjohtajilta sekä palvelevilta nettisivuiltamme.

 

Toimintaamme tukevat Artjärven kunta sekä paikalliset yritykset. Kiitokset kaikille tukijoillemme! Varoja kerätään myös pienimuotoisilla talkoilla ja osallistumismaksuilla. Varainhankinnassa jäsenmaksuilla on tärkeä rooli ja se edistää yhteenkuuluvuutta. Muista,että jäsenmaksu antaa ympärivuotisia etuja mm. jumpissa ja retkillä.

 

Jäsenmaksut on säilytetty ennallaan. Korotuspaineet vältetään jatkossakin kunhan mahdollisimman moni jäsen muistaa maksaa jäsenmaksunsa. Toivomme sinun maksavan vuoden 2008 jäsenmaksun allaolevalle pankkitilille. Merkitse tiedoteosaan nimesi sekä niiden perheenjäsenten nimet, jotka haluat kirjattavan ahjolaisiksi. Jäsenmaksu on 25 € perhekunnalta tai 10 € henkilöltä. Muistathan, että voit halutessasi lisätä pienen summan vapaa-ehtoisena lahjoituksena.

 

 Artjärven Ahjo Artjärven OP 501003-43232.

 

 

Kesäistä liikunnan iloa toivottaen!

 

 

 

Juha Aalto                     

Puheenjohtaja                         


 

 

 
 © 2005 Artjärven Ahjo ry. SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu